Tennis vihjeet 18.06.

Eilen oli säät kohdillaan kaikilla pääsarjojen turnauspaikkakunnilla. Lisäksi Ivanovic – Garcia -ottelun vetomme osui, joten hieno päivä hyvän viikon jatkeeksi. Ivanovicilla oli peräti viisi eräpalloa ensimmäisen erän tie-breakissa, mutta nyt Garcia osoitti sitä parempaa henkistä kanttiaan, vaikka sen pettämistä saikin vähän pelätä. Näin muuten, jos mainitaan niin Garcia muistuttaa itse asiassa aika paljon nuorempaa Ivanovicia vahvuuksista heikkouksiin, kokoon ja myös otteisiin eri alustoilla.

Näiden miljoona kertaa mainittujen sateiden vuoksi ovat pelaajat joutuneet painamaan Brittein saarilla parikin kaksinpeliä päivässä, joten jotain pelaamisen ja vihjaamisenkin arvoista saattoi jäädä eiliseltä illalta välistä, mutta koitetaan pitää näiden kirjoittelu aamussa ja aamupäivässä, sillä hyvin epätavallinen tilannehan tämä nyt on ja turnausjärjestäjillä sen myötä tuskanhiki valuu.

Päivän otteluista ATP-puolelta ei löydy pelailtavaa ja sama juttu on lähellä naisten osalta. Naisten puolelta pistää silmään, että käytännössä jokaisessa otteluparissa on toinen osapuoli pitkä ja kovalyöntinen pelaaja ja toinen taas hyvin lyhyt, joskaan ei silti mikään pusheri vaan pisteiden tekoon kykenevä ja vähintäänkin jonkin verran aggressiivinen tyyliltään. Valitsemme näistä Kirsten Flipkensin – Caroline Garciaa vastaan tasoituksella ja rohkeasti vähän nousseisiin kertoimiin.

Viime päivinä molempia näistä on tullut vihjattua ja osumatkin saatu, mutta nähdään tässä Flipkensillä pieni etu alustassa ja pelityylissä. Jos Flipkens olisi huonompi syöttäjä, niin sitten jäisi välistä, sillä Garcia pystyy palauttamaan hyvänä päivänä hirvittävän määrän syöttäjä pisteinä takaisin, mutta Flipkensin voi olettaa nurmella pitävän syöttönsä mallikkaasti – tai niin mallikkaasti kuin nyt naistenniksessä uskaltaa odottaa. Sama tietysti Garcian kohdalla, mutta luotetaan monipuolisempaan pelaajaan tällä kertaa.

Ottelu on Mallorcan WTA-turnauksen välierää, jota ei tämän hetken ohjelman mukaan pelata ennen klo. 17.00.

Flipkens – Garcia | Flipkens + 3,5 peliä | 1,826 Pinnacle

Expekt

  • Verovapaat voitot
  • Hyvä kohdevalikoima
  • Myös kasino ja pokeri

Uudet asiakkaat | Ilmaisveto 50% aina 100€ asti | Minimitalletus 10€ | Maksimipanos 5€ | Vähimmäiskerroin 1.80 | Bonuksen määrä on 50% ensitalletuksesta | Ilman kierrätysvaatimusta | 18+

Tagged with: