Tennis vihjeet 04.07.

Toinen viikko Wimbledonista alkamaisillaan. Jos kesäkuu oli kokonaisuutena hyvä vetojen osalta, niin täytyy sanoa, että viimeisin viikko sellaisella ryminällä metsikköön, että humina vain käynyt. Eilen kun pelattiin Makarovaa vastaan, niin tappiosta huolimatta tekisi mieli asettaa vetoja jälleen samaan suuntaan. Ei mene jakeluun miksi Vesnina on noinkin suuri altavastaaja, mutta jätetään nyt rauhaan. Voi olla tyytyväinen, jos sai vältettyä hävityn vedon, mutta myös toisaalta jos Vesnina osoittaakin olevansa parempi pelaaja.

Jatketaan silti naisten peleihin ja Venus Williams – Carla Suarez Navarro otteluun, joka on Wimbledonin neljättä kierrosta, eli neljännesvälieriä. Venusta on jopa pienellä turnausvoittajaksi, mutta vaikka turnaus on hänen osaltaan jo ehdottomasti plussan puolella, niin peli olisi voinut näyttää paremmaltakin. Ei tämä missään nimessä ole samaa Venusta, jota nähtiin vuoden 2015 jälkimmäisellä puoliskolla.

Pelaammekin Suarez Navarroa tasoituksella. Espanjalainen pelaa elämänsä nurmiturnausta ja voisi lähteä tähän otteluun suurempanakin suosikkina. Ok, Suarez Navarro on toisinaan ongelmissa näitä kovemmin lyöviä vastaan, mutta uskotaan että hyvä liike ja varsinkin kentän halkovat rystyt purevat Williamsiin.

Venus Williams – Carla Suarez Navarro | Suarez Navarro + 3 peliä | 1,719 Pinnacle

Expekt

  • Verovapaat voitot
  • Hyvä kohdevalikoima
  • Myös kasino ja pokeri

Uudet asiakkaat | Ilmaisveto 50% aina 100€ asti | Minimitalletus 10€ | Maksimipanos 5€ | Vähimmäiskerroin 1.80 | Bonuksen määrä on 50% ensitalletuksesta | Ilman kierrätysvaatimusta | 18+

Tagged with: