NHL-vihjeet 17.01.

NHL-vihjeet illalle ja tiistaille

Erittäin hyvää maanantaita ja alkuvuoden säväyttävintä juhlaa – Martin Luther Kingin päivää. Tämä päivä pysäyttää Yhdysvallat ja tarjoaa samalla runsaasti huippu-urheilua parhaaseen katseluaikaan.

Veikkausforumin NHL-vihjeet piti viikonlopun hiljaiseloa, vaikka tarkoitus oli toinen. Edellinen vihjeemme päättyi osumaan. Islanders teki siinä sen mitä odotettiinkin, joten pientä herätystä oli saatu joukkueelle aikaiseksi Capuanon ripityksessä. Varsinkin John Tavares on tällä hetkellä todella hurjassa vedossa.

Tänään siis paljon otteluita heti illasta ja yöllä jatkuu, joten pitkän tauon jälkeen otamme pari kohdetta kerralla: kaksikon Stars ja Capitals.

Dallas Stars kohtaa Buffalon Sabresin vieraissa. Kaksi ailahtelevasti pelannutta joukkuetta, mutta Stars on pidemmässä kaavassa se selkeä alisuorittaja ennakko-odotuksiin nähden. Alkukauden voinee laittaa osittain loukkaantumisten piikkiinkin, mutta muuten meno on ollut taas sitä samaa, eli kohtalaisen järjetöntä. Sillä erotuksella toki, että enää niitä maalejakaan ei ole syntynyt erityisen tappavalla tahdilla. Myös maalivahdit ovat alisuorittaneet ja viikonloppuna siitä saatiin viimeisin maistiainen. Stars heräsi siitä vielä taistelemaan, mutta lopulta niukka tappio Wildille.

Sabres on pelannut kutakuinkin siten miten odotettiinkin. Pudotuspelipaikoistakin oli joissain ennakossa puhetta, mutta tuskin aivan sinne saakka vauhtia vielä tällä kaudella riittää. Yön otteluun näemmekin heidät vielä aavistuksen suurempana altavastaajana. Arviomme onkin, että Sabresin tappioputki jatkuu, mutta tällä kertaa kotiyleisön edessä. Stars näyttää vuorostaan mihin tuo joukkue oikeasti pystyy.

Sabres – Stars | Stars ml | 1,884 Pinnacle, 1,90 VonBets, 1,86 Unibet

Toinen ottelumme on Pittsburgh Penguins – Washington Capitals, jossa uskomme myös vierasjoukkueeseen. Penguinsia vastaan ei ole koskaan kivaa lyödä, sillä aina ne nimimiehet pääsee kolkuttelemaan tajuntaan, mutta totuus on se, että Capitals on tällä hetkellä NHL:n kuumin joukkue ja nykyiset kertoimet ovat pelattavia jopa ilman John Carlsonia, jonka pelaaminen on epävarmaa. Carlson on toki yksi pelipaikkansa parhaista, mutta Capitalsin puolustus kestänee tuon menetyksen lyhyellä tähtäimellä.

Penguins on täysin päinvastaisessa vireessä. Emme voi olla mainitsematta ja kehumatta Penguinsin merkitystä kotijoukkueena, sillä se on suuri, mutta juuri nyt vastassa on niin kovavireinen joukkue, josta ei osaa pitää näppejänsä erossa.

Penguins – Capitals | Capitals +0,5 / X2 | 1,724 Pinnacle

Unibet

  • Ystävällinen asiakaspalvelu
  • Kohdevalikoima
  • Luotettava
  • Erityisesti suomalaisille suunnattuja livelähetyksiä
  • Vedonlyöntibonukset

Tagged with: