NHL vihjeet 09.11.

NHL-vihjeet keskiviikolle

Veikkausforumin NHL vihjeet jatkaa edelleenkin voittojen tiellä, kun Bruins otti juuri sen tarvittavan askeleen eteenpäin ja Sabres jäi täysin ilman mahdollisuuksia.

Tuleva yö tarjoaa NHL-kiekkoa vähintäänkin riittävästi. Vetomme osuu aamuyön tunneille, joten jääneekö itse ottelun seuraaminen sitten koosteiden pariin. Ottelu mistä puhutaan on Winnipeg Jets – Dallas Stars.

Nämä joukkueet kohtasivat myös tovi sitten. Tuolloin Stars oli se joka kärsi hurjan paljon loukkaantumisista, kun taas Jets sai jalkeille käytännössä kaikki parhaat pelaajansa. Nyt tilanne on päinvastoin, että Jetsin sairastuvalla on tungosta ja Starsilla on tilanne paranemaan päin, vaikka toki sielläkin vielä muutama pelimies parantelee itseään pidemmän tovin.

Jets on ollut selvissä ongelmissa muutamassa edellisessä ottelussaan ja etenkin maalivahtipeli aiheuttaa huolta. Maalintekoon joukkue kykenee edelleen ja varsinkin Starsin puolustus on haavoittuvainen. Päinvastoin Starsin tulivoima on vielä pykälän verran parempaa ja Jetsilla on huutava pula hyvistä puolustavista puolustajista.

Starsin on hyvin vaikeaa nähdä lähtevän tähän altavastaajana, vaikka NHL:n kenties se hurjin yleisö antaakin palaa täysillä niin omien eduksi kuin vastustajien kiusaksi. Kunhan Stars pelaa järkevästi, eikä maalivahdille satu täysin huono päivä, niin asiat ovat hyvin.

Vihdoin Jetsin kanssa sopimukseen päässeen Jacob Trouban pelaaminen tässä vaiheessa on epävarmaa. Stars-ottelu tulee vastaan hyvin nopeasti. Pieni kysymysmerkki pelatessaankin, mutta on ehdottomasti parhaimmillaan NHL:n eliittiä, kunhan saa haluamansa roolin joukkueesta.

Jets – Stars | Stars ml | 1,99 Pinnacle, 1,94 Veikkaushuone

Veikkaushuone

  • Hyvät kertoimet lätkään!
  • Suomeksi
  • Verovapaat voitot

Tagged with: