NHL-vihjeet 03.11.

NHL vihjeet

Kaiken hehkutuksen jälkeen eilisestä kohteesta tappio, kun Blue Jackets vei voiton jatkoajalla. Veto oli kuitenkin hyvä ja Stars oli todella parempi joukkue, mutta maalit ratkaisee.

Marraskuun kolmannen päivän mielenkiintoisin ottelu on ehdottomasti kolmas ja viimeinen, eli klo. 04.30 alkava Ducks vastaan Penguins. Varsinkin Ducks aloitti kautensa takkuillen, mutta nyt muun muassa ruotsalaisnuorten vihdoin saatua uudet sopimukset valmiiksi on tahti parantunut. Myös Penguins on ottanut suuren harppauksen eteenpäin, kun Sidney Crosby teki paluun ja yön ottelussa joukkueen Stanley Cupin voittoon torjunut Matt Murray on myös tuoreena miehenä kokoonpanossa. Näillä näkymin yksi liigan parhaimmista puolustajista, eli Kris Letang olisi hänkin palaamassa tositoimiin.

Kaksi nousussa olevaa joukkuetta, joiden asetelmat otteluun ovat hyvin tasaväkiset, mutta uskotaan Penguinsin hieman nykyisiä kertoimia enemmän. Murray voi olla pieni kysymysmerkki, vaikka onkin lähtökohtaisesti jo Penguinsin ykkösvahti. Luotetaan silti, että Murray on jo täydessä iskussa ja onhan hänellä esimerkiksi World Cupista otteluita alla reilun kuukauden takaa.

Ducks on vaarallinen joukkue, mutta Penguinsin laajempi materiaali, pieni etu levossa, ahkera laukominen ja tehokas yv-peli tuottavat harmaita hiuksia kotijoukkueelle. Mikäli Letang pelaa, niin se vain parantaa kohdetta.

Ducks – Penguins | Penguins ml | 2,00 Pinnacle, 1,95 Coolbet

Tagged with: